Sleepless in Kakamega

Vaikka kello ei ollut eilen vielä edes seitsemää illalla, oli meillä yksi pisimmistä päivistä ikinä takana. Melkein samoilla silmillä oli nimittäin tultu perjantai aamuna lähtenyt Urajärvi-Helsinki-Istanbul-Nairobi-Kisumu-Kakamega -reissu. Huh! Lentokoneessa istuminen osaa olla yllättävän rankkaa. Varsinkin jos suurin osa matkasta tapahtuu yöaikaan ja turhaa joutokäyntiä ilmenee odotettua enemmän. No, perille päästiin ja se on pääasia.

             Helsinki-Vantaan kentällä jaksoi vielä hymyillä.

We still had some energy left to smile at Helsinki-Vantaa airport.

Helsinki-Vantaalla hengailun jälkeen lähdimme kiitämään Turkin helmellä, Turkish Airlinesillä, kohti Istanbulia. Istanbulin talovyöryn lisäksi Turkissa ihmetytti suuri sokkeloinen lentokenttä ja kuumuus. Vääristä boarding ajoista huolimatta päästiin jatkolennolle kohti Nairobia. Lento kesti tuskaiset 6 tuntia ja 35 minuttia unetonta uneliaisuutta. Lentokone ja ruuat (!!) oli mitä mahtavimmat, mutta uni ei vain tullut väsymystilasta huolimatta. Oli se sitten jännityksestä tai turbulenssista johtuvaa, astui Kenian maaperälle aamu neljän maissa kaksi erittäin väsynyttä sosionomiopiskelijaa.

Väsyneillä aamuyön aivoilla ruksimme viisumit kuntoon ja kahvilan kautta viimeisen lennon check-in:iin. Kenialaisten rentous ilmeni mm. turvatarkastuksessa, jossa vasta ostetut litran vesipullomme meni läpi ilman mitään ongelmia. Saimme myös pomppia Afrikan ylpeyden komeilla porteilla (2 kpl) edestakaisin, kunnes pääsimme vihdoin matkaan. Lento oli mukava ja lyhyt. Saimme jopa puoli tuntia nukuttua! Meidät toivotti kuuman kosteaan Kisumuun tervetuulleeksi vedettömät vessat ja poissaolollaan loistava luvattu kyyditys. Kyyti kuitenkin saapui odotettua nopeammin, ja matka kohti Kakamegaa alkoi. Matka kesti noin tunnin kuoppaista ja ylämäkirikasta "highwaytä", ja kuskin luja ote ja kadehtittavat tööttäystaidot jäivät omaan arvoonsa kun kaksi ihmetyksestä pyöreitä silmäpareja (+ kätilökavereitten vastaavat) liimautuivat ohiviistäviin maisemiin, ihmisiin ja tilanteisiin. Oli vaikea uskoa että me oikeasti olimme täällä, ja että kaikki mitä näimme oli totta. Ei se tosin tunnu todelta vieläkään. Tuntuu etuoikeutetulta olla täällä, ja samalla olo on kuin tunkeutujalla joka seuraa toisten elämää kuin leipää ja sirkushuveja konsanaan.

 Huone yllätti positiivisesti, vaikkei kaikki ihan toimikaan ongelmattomasti.

The room was a positive surprise, even though there are a few problems.

Kakamegassa ensimäisenä pääsimme majoituspaikkaan, ja hetken ajan tekemisen (=odottamisen) jälkeen pääsimme kotoutumaan huoneisiin. Sitten suoraan aamupalalle (kellohan oli tosiaan vasta kymmenen) ja aamupalan jälkeen lähdettiin Kakamegan keskustaan seikkailemaan. Oppaina toimi vastaanottavan yliopiston kaksi nuorta naisopettajaa. Kaupunkikierroksen aikana kerittiin mm. tekemään paljon aikaa (=odottamaan), tutustumaan läheiseen supermarkettiin, jonottamaan puhelin- ja nettiliittymiä, ahtautumaan tuntemattoman ihmisen autoon ilman tietoa määränpäästä ja väistelemään katseita ja "valkonaama"-huutoja.

On muuten ollut erittäin... opettavaista tämän ihonvärin kanssa eläminen. Missään ei tosiaan näy meitä valkolaisia, ja meidät kyllä huomataan kaikkialla. Täällä Afrikan auringossa tuntuu että iho on vielä entistäkin  valkosempi, melkein läpikuultava. Ja koskaan ei olla oltu näin tietoisia omasta ihonväristä ennen. Saadaanpahan siis vähän kokemusta vähemmistönä olosta ja niistä tunteista mitä esim. maahanmuuttajalla voi olla. Suurimmaksi osaksi kaikki on ollut ystävällisiä ja huuteluihin vastataan hymyllä.

Tuntuu kuin täällä olisi ollut jo viikon, on tapahtunut niin paljon kaikkea, ja kaikki tapahtumat on niin irrallaan toisistaan. Mutta onneksi takana on vasta ensimäinen päivä. Innolla odotetaan tulevaa! Sen verran osaan jo sanoa, että tästä tulee paras reissu ikinä!!

-Anni

Even though it wasn't even seven o'clock (pm) yesterday, was one of the longest days of our lives over. We had been awake from friday morning, when our trip (Urajärvi-Helsinki-Istanbul-Nairobi-Kisumu-Kakamega) started. Whoa! Sitting in an airplane can be pretty tiresom. Especially if one is traveling at nighttime, and has to wait even more than thought. Well, we are here and that's all that matters.

After spending some time in Helsinki-Vantaa -airport our flight with Turkish Airlines departed, and we were on our way to Istanbul. When the plane was landing we were astonished when we saw the amount of houses in Istanbul. Also the warmth and the gigantic and complicated airport confused us. After some waiting we were finally on the flight to Nairobi, Kenya. The flight lasted agonizing six hours and 35 minutes of sleepless sleepyness. The plane and the food was excellent, but we just couldn't sleep.

With our tired brains we filled the visa paper in the small hours of the night. We stopped at the airport cafe and then headed to check-in to our final flight. The relaxed atmosphere in Kenya was seen even in the security check when our waterbottles went trough the control. We also saw all the gates (2) of Kenyan Airways before the flight to Kisumu finally started. The flight was quick and comfortable and we even got 30 minutes of rest! We were welcomed to Kisumu with hot and moist climate, waterless toilets and a no-show transportation. The ride came soon enough and we were on out way to Kakamega. The journey lasted about an hour, we drove the Kisumu-Kakamega "highway" which was full of hills and holes. The drivers firm believe in using the gas and ability to honk to no excess were outdone by all the thing we saw from the car. All the people, nature and situations seemed unreal and I felt I was like a stalker who peeked to the lives of these people for entertainment.

We were dropped off to the hotel and after a while we got our rooms. Then it was time for breakfast, and we were surprised that it was still so early. After breakfast we went to the center of Kakamega with our guides (teachers from our host university) and did some shopping and waiting and some more waiting and then we got our internet connection and phonenumber, and then we waited some more. In the middle of waiting we were the object of staring and namecalling because of our skincolor.

It has been quite educational to live in the skin we live in. We are about the only white people here, and it's noticed everywhere. Our skin seems to be even whiter, if possible, under the African sun. Never have we been so aware of our skincolor before. If nothing else, we atleast get some experience in being a minority, and some feelings an immigrant might have. However, mostly the comments have been positive, and we just smile and carry on.

It feels like we have been here for a week. So much has  happened and it is so unreal. Luckily only one day has passed and all I can say is: this is going to be the best trip ever!

-Anni