Homesick?

Ja niin se viikko taas vierähti ja taas ehti paljon tapahtua. Tässä olisi kuitenkin ensi alkuun kuvia jo edesmenneistä leteistäni (Annin kuvat tulevat myöhemmin):

Vaikka on tapahtunut paljon uusia asioita, ei meidän harjoittelupaikasta ole vieläkään varmaa tietoa. Huomenna pitäisi aloittaa, mutta yhtään ei tiedetä, että missä ja monelta meidän pitäisi olla.. Työtehtävistäkään ei tiedetä. Sosionomin käsite on jotain, mistä ei ole koskaan täällä kuultu, joten kaikki luulevat meidän olevan sosiaalityöntekijöitä.. Saapa nähdä mitä tästä tulee.

Muutenkin tällä viikolla on tuntunut tämä uudessa kulttuurissa oleminen rankalta. Yllättävänkin rankalta. Ylenpalttinen sosiaalisena oleminen ja positiivisuuden säilyttäminen on uuvuttavaa. Välillä olisi mukava mennä kauppaan ilman, että tarvitsee selittää kaikille kaupan työntekijöille, että ketä me ollaan, mistä tullaan ja mitä me täällä tehdään. Onhan tämä ihan mukavaa vaihtelua verrattuna Suomeen, missä kukaan ei uskalla edes silmiin katsoa, ettei vain häiritsisi toisen personal spacea.. Täällä tuota personal spacea rajoittaa vain oma iho. Siitä missä se loppuu, alkaa toisen tila.

Tunnelmaa latisti alkuviikosta myös Annin sairastuminen. Onneksi apu oli kuitenkin lähellä ja päästiin taas vierailemaan MMUST:in klinikalla, jossa ilmeisesti kaikki vaivat diagnosoidaan malarialla, vaikka verikokeessa malariaa aiheuttavia parasiittejä ei näkyisikään..  Niin sai sitten Annikin malarialääkityksen ja parin päivän levon jälkeen, oli hän taas kunnossa.

Sairastumisensa takia Anni ei valitettavasti päässyt meidän muiden mukana Kakamega Forestiin, missä retkeiltiin keskiviikkona. Kakamega Forest on siis sademetsä, missä asustaa mm. apinoita, eksoottisia lintuja ja perhosia. Lintuja ei valitettavasti nähty, mutta apinoita kyllä. En ollut koskaan nähnyt minkäänlaisia apinoita luonnossa, joten voitte kuvitella miten katselin silmät selällään noita vekkuleita keikkumassa puidenlatvoissa. Kiivettiin myös ”pienen mäen” päälle yli 1700 metriin merenpinnasta. Itsellänikin meinasi kunto loppua kivutessamme ylöspäin ja alas tullessa jalat olivat niin maitohapoilla, että kivisellä polulla oli hieman vaikeaa pysyä pystyssä. Onneksi päästiin kuitenkin kaikki ehjinä, tosin hyvin hikisinä, alas. Kamadepin kotiin päästyämme, oli mielessä vain yksi asia: SUIHKU! Tietenkään vettä ei tullut koko iltana, joten peseytyminen jäi haaveeksi siltä illalta..

Apina! / Monkey!

Loppuviikosta vietettiin pari päivää Golf hotellin uima-altaalla uiden ja auringosta nauttien. Tänään, sunnuntaina, taitaa meillä olla edessä aikamoinen lazy day, eli hupulapäivä (terkkuja äitille!). Saa nähdä jaksetaanko me liikkua täältä huoneen suojista tuonne ulkomaailmaan, missä pitäisi taas jaksaa kuunnella mzungu-huutoja..

No, vaikka nyt hieman valituttikin, niin on täällä silti ihan mahtavaa olla. Ei me Suomeen olla tulossa ennen toukokuuta! Toivotaan vain, että tämä odotettavissa ollut kulttuurishokin negatiivinen vaihe menisi pian ohi ja päästäisiin nauttimaan ajastamme täällä, vaikeuksista huolimatta.

---

And so has a week passed once again and a lot has happened. Above, there are some pictures of my now already deceased braids.

Although there have been many new things, we still don’t know for sure where we’ll be doing our practical training.  We’re supposed to start tomorrow but we still don’t know where we’re supposed to go and what time. The actual tasks are a bit mystery as well, since the concept of Social Services is something that has never been heard here, so everyone thinks that we are social workers.. We’ll see how this all turns out.

All in all, this week in the new culture has been exhausting. Surprisingly exhausting. The fact that we constantly have to be very social and positive is getting pretty hard. At times, it would be nice to go to the store without having to explain to all the employees who we are, where we come from and what is our business here. After all, this is a nice change compared to Finland, where people are too afraid of disturbing one’s personal space that they don’t even look you in the eye.. Here your personal space is limited only by your own skin. Where it ends, there starts the personal space of the person next to you.

On top of all, Anni fell sick earlier this week. Fortunately, help was close and we got to visit MMUST’s health clinic once again, where apparently all your medical problems are diagnosed with malaria, even if the blood test doesn’t show any malaria-causing parasites. And that was the case also this time. Anni got a medication for the supposed malaria and after resting for a couple of days she’s as good as new.

Unfortunately, due to Anni being sick she couldn’t join the rest of us for our trip to Kakamega Forest where we went on Wednesday. Kakamega Forest is a rainforest, which is home to for example monkeys, exotic birds and butterflies. Unfortunately we didn’t see any birds but some monkeys we did. I had never seen any monkeys in the wild, so you can imagine how I watched wide-eyed the monkeys that were dangling on top of the trees trying not to be seen. We also climbed a "small hill", more than 1700 meters above sea level. I could barely climb all the way up there because the air was so much thinner than what I’m used to. Coming down was a bit tricky as well, since my legs were so tired and the path was full of small rocks which made the path very slippery. Fortunately, we all managed to climb up and down without any injuries. When we got home in Kamadep, I had only one thing in mind: SHOWER! Of course, there was no water when I got back to our room. So, no shower for me that night.

In the end of the week we spend a couple of days at the Golf Hotel’s swimming pool enjoying the water and sun. And I think today is going to be a very lazy day. We'll see if we’re going to have the strength to go outside where people have taken it to their mission to remind us that we’re white. As if we could forget it here..!

Despite all the complaining, we still love it here and we’re not planning to come home any sooner than in May. Let's just hope that this negative phase of our culture shock would soon be over so that we could enjoy our time here, despite the difficulties.

<3: Heini