Karibu!

Eli tervetuloa!
Kaikkea ehti sattua ja tapahtua tämän ensimmäisen viikon aikana ihan ilman orientaatiotakin, jonka olisi pitänyt alkaa maanantaina. Koululla orientoitumisen sijaan vietettiin maanantai-päivä tutustuen Kakamegaan yhden paikallisen opettajamme johdolla. Saamamme huomio alkaa itseäni jo ärsyttämään. Ei oikein tiedä miten siihen pitäis suhtautua, mutta kaipa negatiiviset huutelut voi jättää omaan arvoonsa ja keskittyä positiiviseen ajatteluun. Päivän aikana tutustuimme ainakin paikallisiin pankkeihin ja yhteen isoista supermarketeista. Illalla herkuttelimme Annin kanssa ostamillamme banaaneilla ja papaijalla. Criminal Mindsia unohtamatta ;)

Yöllä minulle nousi sitten kuume ja vatsavaivoja alkoi ilmetä. Niitä lähdettiin sitten ihan ambulanssikyydillä tiistai-aamuna tutkimaan läheiseen terveyskeskukseen. Oloni meni koko ajan huonommaksi ja verikokeiden jälkeen lääkäri epäili oireideni viittaavaan malariaan, vaikkei malariaa näkynytkään verikokeideni tuloksissa. Sain sitten malarian hoitoon tarkoitetun lääkityksen ja vielä antibioottikuurin kaiken varalle. Loppupäivän lepäilin täällä majapaikassamme.

Seuraavana yönä kuume vain jatkoi nousuaan ja alkoi jo lähennellä sellaisia lukemia, joita en ollut ikinä ennen kokenut. Keskiviikkona aamulla minut sitten kiikutettiin samaisella ambulanssilla Kisumuun asti sairaalaan. Verikokeiden ja muiden tutkimusten sekä ikuisuuksilta tuntuneen odottelun jälkeen pääsin osastolle tiputukseen. Siellä vietettiinkin sitten Annin kanssa seuraava yö ja odoteltiin verikokeiden tuloksia. Koskaan aikaisemmin en ole ollut sairaalassa potilaana ja minä päätin sitten saada tämän ensikosketuksen sairaalaelämään Keniassa. Itselläni tätä kokemusta jatkui vielä perjantaille asti, Anni lähti torstaina takaisin Kakamegaan, kun kuumeiluni oli loppunut. Jatkuvien mahaoireideni takia jäin vielä siis toiseksikin yöksi sairaalaan.

Viimeisenä diagnoosina oli ilmeisesti jokin suolistoameeba, jonka alkuperä on yhä arvoitus. Hieman tuo kokemus säikäytti ja jos en mitään muuta oppinut, niin ainakin sen, että juoda pitää ja paljon! Kuivuneiden suonieni kaiveluoperaatiot tippakanyyleita varten jäivät kyllä sen verran elävästi mieleen. Onneksi nyt on jo parempi olo ja ruokakin alkaa pikkuhiljaa maistua yhä enemmän ja enemmän. Tapasin myös mukavia ihmisiä sairaalaseikkailuni aikana, joten reissu ei ollut kokonaan ikävä. En kuitenkaan ajatellut enää sinne joutua, joten malariasääskiltä ollaan nyt Annin kanssa alettu suojautua jo lähes neuroottisuuteen asti.

Kiitokset Annille ja kätilöopiskelijoille valtavasta avusta, sekä ennenkaikkea Jumalalle, että kaikki kääntyi parhain päin!

Vuodepaikkaa odotellessa jaskoi vielä jossain vaiheessa hymyilyttää. / While waiting for the bed in the ward, I was still smiling at some point.

Welcome!
A lot happened during our first week here even without the orientation which was supposed to start on Monday. Instead we spent the day exploring Kakamega with one of our local teachers. The attention that we're constantly drawing towards us (not intentionally, though!) is starting to be a bit annoying. I'm not sure how I'm supposed to react to all kinds of comments but I guess it's better not to think about the negative ones and stay positive. During the day we were taken around to several ATMs and one of the local supermarkets. In the evening, me and Anni spoiled ourselves a bit with some fruits we had bought from the supermarket and of course, by watching Criminal Minds ;)

During the night, I got a fever and my stomach started to act out. On Tuesday morning after calling one of our local teachers we were all taken to a healthcenter by an ambulance. I started to feel worse and worse and after the bloodtests the doctor suspected that I might have malaria, although it didn't show on the test. I was prescribed some pills for treating the suspected malaria and some antibiotics just in case. The rest of the day I spent in our room resting and wishing that the sickness would end there.

Little did I know that the fever was going to rise even higher during the night and soon the thermometer showed such numbers that I had never experienced before. On Wednesday morning I was once again in the ambulance and on my way to a hospital in Kisumu with Anni and the other Finnish students. After again some bloodtests and other examinations and lots of time waiting around I was finally taken into the ward and I was finally given some medication for the still rising fever. I spent the following night in the ward with Anni waiting for the results from the bloodtests. Never had I been a patient in a hospital before and I had chosen to have my first hospital experience in Kenya. For me, that experience lasted until Friday because of the stomach problems that I still had, while Anni went back to Kakamega on Thursday once my fever had gone away.

The final diagnosis was apparently some kind of ameba. Only God knows where I'd gotten it.. I've got to admit that the experience was a bit scary and I learned at least that I must remember to drink a lot of water. It wasn't fun when the nurses were trying to dig my dried up veins with the needle for the IV..! Fortunately, I'm now feeling a lot better and my appetite is starting to be normal again. I met a lot of nice people in the hospital so it wasn't a completely bad experience. I'm not planning to go there any time soon again though, so me and Anni have started to cover ourselves from head to toe every evening dreading to be stung by a malaria mosquito.

Thanks to Anni and the other Finnish students for helping me so much and most of all to God for making a happy ending to all of this!

<3: Heini